Mistä tunnistaa pienet hyötykasvien taimet toisistaan?

On jotenkin liikuttavaa, miten kullakin kasvilla on se oma tapa kasvaa jo ihan pienestä pitäen. Aikansa viljeltyään alkaa silmä tottumaan jo näihin taimivauvoihin ja osan tunnistaa ihan ulkonäöstä. Saman perheen sisällä lajikkeiden tai tyyppien tunnistaminen onkin sitten vaikeampaa ellei mahdotonta. Uskaltaisin väittää, että esimerkiksi parsakaalin ja suippokaalin pikkutaimea ei tunnista paraskaan puutarhuri ihan pienenä. Kasvin tehtyä ensimmäisiä varsinaisia lehtiään on homma jo helpompaa ja yksilölliset erot korostuvat, mutta tässä minivaiheessa on nimikyltit enemmän kuin tarpeen. Kaalien perheessä ero voi olla vaikka kiharareunainen tai tummempi/vaaleampi sävy lehdissä, joista tutut lajikkeet pystyy jo erottamaan. Listasin tähän alle joitakin minulla nyt pikkutaimivaiheessa olevia hyötykasveja. Yritin valita sellaisia, joilla on selkeät tunnusmerkit (tomaatti poislukien). Katso ihmeessä ja yritä tunnistaa ennenkuin luet kuvatekstistä mistä on kyse!

Tomaatti, tässä vaiheessa voi vielä sotkea moniin muihinkin kasveihin. Sirkkalehdet ovat monille lajeille hyvin tyypilliset ovaalin muotoiset.

Suippokaali, kaaleilla sirkkalehdet on tuommoiset munuaisen muotoiset. Myös basilika näyttää pienenä vähän tältä.

Herne, tekee aluksi tuommoisen röpöläisen virkkuukoukun mikä näkyy ihan kuvan oikeassa reunassa ja sen erottaakin mistä vaan. Vasemmalla jo vähän suurempi herne.

Maissin tötterö on myös hyvin uniikki. Helppo tunnistaa tämäkin.

Pinaatti, sirkkalehdet on hyvin kapeat ja pitkät.

Mangoldilla, punajuurella ja retiisillä on kirkkaan punainen varsi jo mullasta ponnistaessaan. Retiisin sirkkalehdet on munuaisen malliset, mangoldilla aika samanlaiset kuin tomaatilla ja punajuurella vähän pitkulaisemmat. Mangoldin ja punajuuren eroitus näin pienenä on ainakin minulle vaikeaa.

Kasvattelen näitä taimivauvoja toistaiseksi sisällä ja osa niistä pääsee hallaharson alle hyygelpenkkeihin parin viikon kuluttua. Esimerkiksi pinaatti, herne ja monet salaatit sietävät hyvin vähän viileämpiä kelejä. Saatan karaista taimia ensiksi muutaman päivän kasvihuoneessa riippuen hieman niiden koosta ja vallitsevista sääolosuhteista. Herneistä saa varhaista satoa keräämällä ensiksi  versojen päitä salaatin seassa syötäväksi. Laitan sitten toukokuun puolella uudet siemenet itämään, joita kasvattelen paloiksi saakka. Pinaattia voi myös syödä baby leafinä salaatissa eli kerätä vain lehdet pieninä.

Vähän piiperrystähän tämä kevään ensimmäinen kasvatus on, mutta aikainen sato ilahduttaa kovasti sitten kun pääsee maistelemaan. Kevätsipuliahan minulla on siellä entuudestaan talven yli säilyneenä, joten toukokuun loppupuolella alkaa olla salaattiaineksia hyvin kasassa omasta takaa.

Olikohan nuo taimien tunnusmerkit kaikille ihan itsestään selviä jo entuudestaan? Tiedä häntä, mutta mukavaa viikonloppua joka tapauksessa kaikille!

Toivoo, Javis

Yksi kommentti artikkeliin ”Mistä tunnistaa pienet hyötykasvien taimet toisistaan?

  1. Juuri eilen siirsin pieniä kaalintamia isompiin purkkeihin ja mietiskelin itsekseni, että montakohan sekoitin 🙂 Tulee sitten ylläri satoa. Kurkut ja kurpitsat on myös minulle pitkän aikaa varsinainen mysteeri porukka.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s