Karvainen herätyskelloni Dino

Olen siitä onnellisessa asemassa (tai aktiivisesti järjestänyt elämäni sellaiseksi), että minun täytyy laittaa herätyskello soimaan vain kahtena tai kolmena päivänä viikossa. Muina aamuina saan nukkua sen verran kun nukuttaa. Noin niinkuin teoriassa. Nyt muuton jälkeen koira on alkanut terrorisoida aamujani.

Olohuoneen matolla on pehmoinen nukkua.

Ennen asuimme yksiössä, jossa sänky oli alkovissa ja koira nukkui sohvalla siinä parin metrin päässä. Karvainen vekkari oli silloinkin satunnaisesti käytössä, mutta kuitenkin aika harvoin. Ajattelin kolmioon muuttaessamme, että Dino tuskin viihtyy yksikseen olohuoneessa ja näin ollen ostimmekin sille oman punkan myös makuuhuoneeseen. Oikein sellaisen tukevareunaisen pesän millaiseen Dino yleensä tykkää kääriytyä. Jo ensimmäisenä iltana kävi selväksi, että koiraa ei uusi punkka kiinnosta vaan nukkumapaikkana on edelleen olohuoneen sohva.

Pidin makkarin ovea rakosellaan kunnes parin aamun jälkeen totesin, että heti kun minun tajunnan tasoni hieman kevenee ja alan heräilemään aloittaa Dino raivostuttavan rallin. Kipi kipi kipi, sen pienet kynnet rapisee laminaattilattiaa vasten kun se juoksee katsomaan joko olen herännyt. Yritän olla ihan paikallaan ja hengittää liioitellun syvään ettei se vaan huomaa minun olevan taas tajuissani. Kohta sama kipitys toiseen suuntaan takaisin sohvalle ja saan hetken vielä torkkua. Kun seuraavan kerran erehdyn evääni liikauttamaan kuuluu kipitys taas.

No, nyt olen jo sen verran hereillä että sama se on nousta. Jonain päivänä kello on nyt seitsemän jonain toisena yhdeksän. Eikun vessan kautta keittiöön ja koiralle aamuruoka. Tämän jälkeen karvainen vekkarini kyttää vähän aikaa syönkö kenties itse aamupalaa ja jos niin mitä. Leivän tekoa täytyy jäädä seuraamaan jos vaikka liikenisi pieni juustonpala. Joskus on liiennyt, myönnetään. Jos taas nappaan mandariinin ja istun silmät ristissä pöydän ääreen kuorimaan sitä, häipyy tämä oman elämänsä sankari kiireen vilkkaa takaisin sohvalle tai olohuoneen pörröiselle matolle nukkumaan. Mikäs siinä on koisiessa kun maha on täynnä ruokaa ja vekkarin tärkeä työtehtävä saatu päätökseen!

Heti alkaa haukotuttamaan kun huoltojoukot on saatu herätettyä ja maha pullistelee aamupalaa.

Tällä vekkarilla tuntuu olevan yliluonnollisia aisteja, koska asian ärsyttävyyden vuoksi olemme alkaneet sulkea makkarin oven ja kipitysralli on enää vain noin kaksi metriä sohvalta ovelle. Toisinaan kipityksen lisäksi oven takaa saattaa kuulua pieni inahdus. Etäämmältäkin tämä maaginen herätyskello tietää tasan milloin juuri minä alan heräilemään. Sitä ei hämää välissämme oleva ovi eikä vieressä nukkuva sekä usein vähän kuorsaavakin J. Jollain mystisellä kuulolla tai vielä omituisemmalla taidolla se erottaa minun hengityksen taajuuden muutoksen J:n puhinasta riippumatta. Hengityksen muutoksesta siinä täytyy olla kyse vai onko jollakulla parempi selitys?

Onneksi vekkari alkaa reagoimaan tosiaan vasta silloin kun minä alan olla jo unieni loppupäässä ja jos nukun riittävän sikeästi saan kyllä nukkua yhdeksään astikin. Hieman kuitenkin kismittää kun se aamun paras torkuttelu ja jos vielä vähän nukkuis vaihe jää turhan lyhyeksi. Olen yrittänyt säätää vekkaria ei niin herkille antamalla sille illalla isomman ruoka-annoksen siltä varalta että kiljuva nälkä olisi käytöksen motivaattori, muttei sillä tunnu olevan merkitystä. Ylipäätään Dinolle tuntuu riittävän palkinnoksi minun näkeminen ja aamupala. Vähän aamusta riippuen sitten jatkan itsekin sohvalla unia tahi keitän kahvit ja aloitan päivän. Onneksi aina voi ottaa itsekin aamupäivän välipäikkärit.

Parhaiten nukuttaa mamman vahtiessa unia vieressä.

Mikäköhän olisi sellainen eettinen ja eläinystävällinen tapa ottaa tästä vekkarista patterit pois? 🤔 Pohtii, Javis

4 kommenttia artikkeliin ”Karvainen herätyskelloni Dino

  1. Hih, mutta on se sentään söpö vekkari eikä ilmeisesti herätä yöllä…? 😀 Meillä kävi niin, kun muutimme kerrostalokaksiosta omakotitaloon, että Karo alkoi tallustella pitkin yötä ympäri makuuhuonetta, vaikka hänen petinsä oli sama kuin ennenkin. Sitten neiti keksi sellaisen mukavan tavan, että mönki keskellä yötä sänkymme alle ja vähintään oksensi sinne. Aika monesti siivosimme myös sitä itseään, jonka koira kekseliäästi ripotteli moneen kohtaan metrin välein. Niitäpä oli sitten oikein mukava siivoilla silmät ristissä parisängyn alla ryömien, ja arvaapa vain, miten mukava siinä hajussa oli loppuyö nukkua 😀 Öiset siivoustuokiot loppuivat kuin seinään, kun laitoimme Karon pedin makuuhuoneemme yhteydessä olevaan vaatehuoneeseen ja tukimme oviaukon pyykkitelineellä. Karolla on suunnilleen puolen neliön suuruinen yksiö, josta hän kuitenkin näkee huoneen puolelle. Parin ensimmäisen yön jälkeen Karo oikein pyrki iltaisin omaan soppeensa koisimaan. Luulen, että tarpeiden tekeminen sisälle oli hänen tapansa reagoida muuttoon tai protestoida jostain. Protestikakkoja on nähty senkin jälkeen, mutta ainoastaan jollain lailla ymmärrettävästä syystä (yksin jääminen ilman riittävää aktivointia) eikä enää öiseen aikaan. Luulen, että koiravekkarin ajan säätäminen on yhtä haastavaa kuin lastenkin sisäisen kellon säätö (lue: mahdoton tehtävä). Onnea yritykseen! 😀

    Tykkää

    • Ohhoh, onpas teillä ollut haiseva tilanne 😀🤣 Muutto on tietysti koirallekin iso asia ja täytyy ymmärtää. Luulen, että Dinollakin saattaa olla osa ahdistusta tämä suurempi tila, joka ei ole yhtä helposti ”hallittavissa”. Pieni tila luonee turvallisuuden tunnetta. Kiitos tsempeistä! 😅

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s