Menneen vuosikymmenen käännekohdat

Kymmeneen vuoteen mahtuu paljon tapahtumia ja vanhojen muistelu lienee välillä sallittua. Tässä olisikin kertaus viimeisen vuosikymmenen käänteentekevistä hetkistä. Paljon hauskoja asioita ja kohtaamisia jää taatusti kirjaamatta, mutta vaalin niitä muistoissani muuten.

2010 alkuvuodesta minulla ei ole yhtään muistikuvaa, mutta marraskuun alussa saapui Dino Espanjasta. Siitä alkoi uusi arki koiran omistajana. Minulla oli entuudestaan 2008 ostettu hevoseni Pätkä ja myös seuraava vuosi meni aikamoisessa sumussa töitä tehden ja illat tallilla sekä koiraa hoitaen. Dino oli ihan mahdottoman energinen nuori koira ja sitä sai lenkittää olan takaa. Töiden jälkeen 1,5 h ulkoilua, sitten pieni välikuolema ja seiskan maissa lähtö tallille. Dino lähti mukaan, ettei sen tarvinnut olla yksin. Kympiltä kotiin ja suihkun kautta punkkaan, jotta jaksaisi aloittaa saman rumban seuraavana aamuna uudestaan.

Rakkaista rakkain Dino nuorena koirana

2011 loppuvuodesta aloin pohtimaan tätäkö elämä on tästä eteenpäin ja varsinkin työn mielekkyys mietitytti. Huomasin odottavani aina vain seuraavaa lomaa tai viikonloppua enkä pitänyt siitä tunteesta lainkaan. En ollut kuitenkaan vielä riittävän rohkea suureen muutokseen ja 2012 alkuvuodesta vaihdoinkin vain työpaikkaa oman alan sisällä. Tiesin ehkä jo irtisanoutuessani ettei tämä muutos olisi riittävä, mutta kuten sanoin vielä ei ollut pokkaa isoihin muuveihin.

2013 ajatus oravanpyörästä hyppäämisestä vain vahvistui. Uusi työ oli todella stressaava eikä lainkaan minulle sopiva. Niinpä toukokuussa aloitin opiskelemaan hevosenkengittäjäksi ja elokuussa irtisanouduin vakituisesta työpaikasta. Otin vastaan osa-aikaisen työpaikan hyvin joustavalla työsopimuksella. Epävarmuus ei minua pelottanut vaan olin onnellinen. Jostain löytyi luotto, että elämä kyllä kantaa ja vihdoin olin itse tiukasti ohjaimissa. Osa ihmisistä piti minua täysin hulluna ja osa huokaili ”kumpa minäkin uskaltaisin”. Parin kuukauden päästä tapasin J:n. ❤️ Uskon, että nämä kaksi asiaa nivoutuivat toisiinsa. Onni kasvoi eksponentiaalisesti.

2014 valmistuin kengityskoulusta ja kokeilin uraa hevosalan yrittäjänä. Työ oli fyysisesti tosi raskasta ja vapaa-aikana oli vielä oma hevonen ratsastettavana. Vuodet 2014 ja 2015 tuntuivatkin olevan hyvin hevospainotteisia. Samalla huomasin, että tavoitteellinen valmentautuminen ja kilpaileminen ratsastuksessa ei ehkä ollutkaan minua varten ja oikeastaan tykkäisinkin vaan ratsastella kerran pari viikossa omaksi ilokseni.

Oli se kaunis! Valmennuksessa ja kisoissa meidät ikuisti glena.kuvat.fi

2014 aloitettiin J:n kanssa yhdessä aktiivisempi matkustelu ja näiden vuosien varrella ollaankin tehty aika paljon matkoja. Aasiassa olemme olleet neljä kertaa ja Euroopassa siellä sun täällä x kertaa. Matkailu tarjoaa niin paljon asioita ja elämyksiä, joita ei yksinkertaisesti Suomessa ole mahdollista kokea! Tulevaisuuden lentoveroista ja matkustusrajoitteista en tiedä, mutta olen kiitollinen näistä tehdyistä reissuista. Katsotaan miten sitten jatkossa, vielä olisi monta paikkaa näkemättä.

2015 alkoi mielessä vilahtelemaan ajatus, että elämä ilman omaa hevosta voisi olla aika vapauttavaa ja oikeastaan saattaisin olla ihan onnellinen hevostellen vain kerran pari viikossa. Pätkä oli kuitenkin niin rakas ja päätös tuntui niin vaikealta, että tuskin olisin sitä koskaan saanut aikaiseksi ilman ulkopuolista pakkoa. Syksyllä tallinpitäjä irtisanoi Pätkän tallipaikan lähes varoituksetta kuun viimeisenä päivänä ja minulla oli yksi kuukausi aikaa keksiä mihin saisin hevosen talvea vasten. Aluksi tilanne tuntui todella epäreilulta, mutta äkkiä rupesin ajattelemaan, että samalla tämä oli oikea hetki miettiä tulevaisuutta vähän perinpohjaisemmin. Uuden tallipaikan etsiminen tuntui raskaalta, koska hevoseni oli hyvin läheisriippuvainen lajitovereistaan. Pienillä, kivoilla maalaistalleilla hepat ulkoilivat yleensä kokopäivän ja Pätkä hermostui paljon jo siitäkin ajasta minkä se joutui olemaan yksin tallissa kun minä harjasin ja laitoin sitä kuntoon ratsastusta varten. Välillä sitä ei meinannut saada yksikseen talliin lainkaan tai lähtemään ratsain pihapiiriä kauemmaksi. Päädyinkin sitten ratkaisuun, että joulukuun alussa Pätkä muuttaisi entisen ratsastuksenopettajani ja ystäväni tallille tunnin ajomatkan päähän Helsingistä. Pidin hevosen omistajuuden vielä itselläni, mutta alkuvuodesta 2016 tehtiin kaupat. Tiesin Pätkän pääsevän hyvään kotiin, jossa sillä olisi aina hevoskavereita ympärillä ja se saisi hyvän kodin loppuelämäkseen. Se syksy oli raskas, mutta päätöksen tehtyäni olo oli kevyt. Saisin jatkossakin käydä katsomassa rakasta ystävääni ja kuulla sen kuulumisia. Aika nopeasti Pätkälle löytyikin uudelta tallilta aisapariksi Aapo-heppa, jonka kanssa ne ovat tarhakavereita edelleen. Uskon, että Pätkällä on hyvä olla ja elää.

Paljon onnenhetkiä mahtui vuosiin 2008-2016 ihanan Pätkän omistajana

2015 vähensin myös hevosalan töitä ja palasin osa-aikaiseksi siihen samaan paikkaan mistä 2012 kipuillen lähdin. Vika ei ollutkaan työpaikassa vaan kokoaikaisen työsuhteen kahlitsevuudessa. Oli ihana palata tuttujen ja rakkaiden työkavereiden pariin, työhön jonka osaan hyvin ja josta pidän. Myöskin monien unelmoima ”harrastuksesta ammatiksi – konsepti” osoittautui ei niin onnistuneeksi ainakin minun kohdalla. Mainittakoon tässä samassa 2010-lukua värittäneestä trendistä vähän joka alalla: näinä vuosina olin mukana yhteensä kuusissa Yt-neuvotteluissa. Selvisin niistä kaikista, mutta saapahan nähdä jatkuuko meno yhtä hurjana seuraavalla vuosikymmenellä.

2016 oli aika uusien unelmien eli siirtolapuutarhamökin. Taas monet ajatteli ettei touhussa ollut järjen hiventäkään. Olisi nyt ostanut vaikka asunnon… Sinä keväänä oli haaveilemallani alueella myynnissä useampi vähän edullisempi mökkerö ja niinpä päädyin ostamaan vähän tylsän, mutta hyväkuntoisen mökin pystyyn kuolleella pihalla. Toukokuussa aloitettiin raivaus ja paikkojen kunnostus, joka on jatkunut tähän päivään saakka. Tätä päätöstä ei ole tarvinnut katua!

Ensimmäiset grillailut omalla mökillä ja netistä opetellen tehty pottumaa vuonna 2016

2017 ja 2018 elämä oli niin hyvää, onnellista ja jokseenkin huoletonta, että pelkäsin sen loppuvan. Onneksi feng shuit ovat säilyneet hyvänä edelleen! Innostuin hyötykasveista ja oman ruoan kasvatuksesta ihan tosissaan. Samalla opiskelin puutarhanhoitoa ja viljelyä netistä imien tietoa itseeni sienen lailla. Miten mielenkiintoinen uusi maailma, josta en tiennyt mitään. Aloitin taimikasvatuksen ja yrityksen ja erehdyksen kautta olen hakenut minulle sopivaa tapaa kohti urbaania omavaraisuutta. Se on itselleni täysin mahdoton asia saavuttaa, mutta tavoitteethan pitää asettaa korkealle.

2019 oli satokausien satokausi ja satsasinkin viljelyihin oikein täyslaidallisen. Haasteita aiheutti sadon säilöminen ilman maakellareita ja kunnon tiloja kylmäsäilytykseen. Mökillä asuttiin koko kesä ja kun syksyllä muutettiin takaisin kerrostalokotiin alkoi pienet neliöt tuntua ahdistavalta. Joulukuussa muutettiin J:n kanssa isompaan kotiin odottelemaan mitä uusi vuosikymmen toisi tullessaan.

Kuten tästä katsauksesta huomaa koen, että elämässä on ollut monta mutkaa jotka on ollut tarpeen kaikki käydä läpi. Aina mutkan takaa on löytynyt elämästä jotain uutta ja erilaista annettavaa. Joku sanoikin taannoin, että elämä on kuin pimeä metsäpolku, jota kuljetaan lyhty kädessä. Valoa riittää vaan pienen matkaa, mutta tärkeintä on luottaa polun jatkuvan sielläkin mihin ei vielä näe. Toivon, että myös seuraava vuosikymmen olisi täynnä käänteitä ja onnen hetkiä. Myös ne vaikeammat kohdat on tärkeitä, niistä oppii eniten.

Hyvää Uutta Vuotta ja vuosikymmentä 2020 teille kaikille! Toivoo, Javis