Askeleitani kohti omavaraisuutta Osa 10: Loppu, slut!

Otsikko sen jo kertookin. Minä olen ihan loppu tämän aiheen suhteen. Suurimpana syynä innostuksen hiipumiseen ei niinkään ole kiinnostuksenpuute omavaraisuutta kohtaan vaan enemmänkin liian pitkä oleilu mökkeröllä. Sain tänä kesänä mökkilaiffia niin sanotusti koko rahan edestä.

Muutimme mökille vappupäivänä ja saimme heti alkuun täyslaidallisen räntää ja lähes nollakelejä. Kesä oli ihana ja viljelyt ynnä muut puuhat puutarhassa veivät niin paljon aikaa, että tälle kesälle suunniteltu mökin maalausprojekti jäi elokuulle. Maalaus lähti hyvin käyntiin vaikkei olekaan minun lempipuuhaani ja saatiin seinät maalattua hyvässä aikataulussa. Mökin laudoitus alkoi olla selkeästi kärsinyt huonosta maalipinnasta eritoten eteläseinustalla, mutta kunnon kerros paksua maalia toi sille ainakin jonkun verran lisävuosia. Ammattilainen olisi varmaan vaatinut vaihdattamaan osan laudoista, mutta minä en siihen puuhaan lähtenyt kun yksikään lauta ei kuitenkaan ollut haljennut tai muuta vastaavaa. Paikka se on purkkakin.

Elokuun loppupuolella olisi tehnyt mieli muuttaa jo kotiin, mutta koska maalausprojekti oli päätetty tälle vuodelle, halusin tehdä sen loppuun. Jäimme siis edelleen asumaan mökille. Syyskuun taitteen ja alkupuolen viikot olivat todella sateisia ja ressiä alkoi pukkaamaan kun kaikki ikkunat oli vielä maalaamatta. Aikaa maalamiseen olisi ollut, mutta kuka sitä nyt sateella maalaa. Yhdelläkin viikolla lauantai oli ainoa päivä kun ei ollut luvattu sateita. No, ei muuta kuin kello soimaan ja heti aamupäivästä maalauspuuhiin. Homma eteni hyvin kunnes parin tunnin maalaamisen jälkeen tunsin ensimmäisen sadepisaran ihollani. Meni ehkä kaksi ja puoli minuuttia kun vettä tuli taivaan täydeltä ja vinosti tuulen piiskamana juuri maalaamaani ikkunaan. Näin kuinka vesiliukoinen maalini muodosti valkoisia vesipisaroita ikkunalautojen alareunoihin liruen alas valumajälkiä aiheuttaen. Ei helvetin helvetti! Olin niin vihainen.

Sisällä sadetta pidellessäni ajattelin, että ehkä tämä on vain kuuro ja katsotaan sitten jälkikäteen miten paljon vahinkoa sade on saanut aikaan. Sade lakkasi ja aurinkokin vähän pilkahti pilvien raosta. Tuhot eivät olleet kuitenkaan kovin pahan näköisiä ja rupesin uudestaan hommiin. Kun samanlainen sadekuuro alkoi uudestaan en voinut uskoa huonoa tuuriani ja aloin könyämään tikapuita pitkin alas. Siinä samassa lipsahti maalipurkin sanka kädestäni ja tonkka valkoisine sisältöineen levisi pitkin punaisia seiniä, nurmikkoa, ruohonleikkuria ja laatoituksia. Sain totaalisen hermoromahduksen ja itkin lohduttomasti. En olisi jaksanut yhtään vaistoinkäymistä enää ja sinne meni kaikki loput valkoiset maalitkin. Juuri maalatut punaiset seinät valkoisissa roiskeissa ja kamala sotku joka puolella. Olin niin kypsä koko mökkiin ja kaikkeen siihen liittyvään, että itku kumpusi jostain todella syvältä.

Noh, tästäkin romahduksesta noustiin ja sain kuin sainkin maalausurakan valmiiksi samoin kuin sahattua haaveilemani koristeelliset ikkunanpuitteet. Mökistä tuli mielestäni niin kaunis ja punavalkoinen väritys on paljon raikkaampi kuin aiempi punainen ruskeilla kulmalaudoilla ja ikkunanpuitteilla. Kaarevien mutotojen sahailu pistosahalla oli yllättävän työlästä sekä hidasta ja tähän puuhaan menikin useampi tunti. Lopputulos on kuitenkin mielestäni niin onnistunut, että oli se sen väärti. Ensi vuonna kuunnostamme vielä mökin ulko-oven ja portaat. Ovesta tulee sininen piristysruiske muuten hyvin perinteiseen siirtolapuutarhamökkiin.

Maalausprojektin jälkeen kiinnostus yhtään mihinkään mökkiin liittyvään oli ihan nollassa ja sainkin vain vaivoin aivan pakolliset hommat tehtyä. Kotiin muutettiin syyskuun puolivälissä eikä todellakaan voi sanoa, että mökki olisi laitettu talviteloille. Sinne jäi osa kesäkukista purkeissa pitkin poikin pihamaata. Pyörät taivasalle, vesisaavit rännien alle ja niin edespäin. Sittemmin olemme parina päivänä olleet hommissa ja virittäneet J:n kanssa jänisverkot hedelmäpuille ja pensasmustikoille. Havahduin vastikään, että kesällä istuttamani hunajamarjat unohtuivat ihan täysin verkottaa ja se oli tehtävä myös ehdottomasti pikapuoliin. Itku olisi tullut jos rusakot olisivat ehtineet pistellä ne poskeensa. Myöskään mitään syyskylvöjä tahi talvivalkosipuleita en saanut laitettua ennen tätä mennyttä viikonloppua. Nyt paikat alkaa onneksi olla kunnossa.

Sellaista se elämä välillä on, jos ei jaksa niin ei vaan jaksa. Olen moneen kertaan miettinyt miten kiitollinen olen vuoden takaiselle itselleni siitä miten reipas olin kun talven rakensin sitä mökin vinttiä. Se oli pitkä ja uuvuttava projekti varsinkin vuoden pimeimpään aikaan tehtynä ja nyt ei rahkeet todellakaan riittäisi vastaavaan. Hyvä minä, vaikka itse sanonkin. Olen nauttinut täysin rinnoin elosta täällä kerrostalokodissa ja uppoutunut sohvan nurkkaan lukemaan kirjan toisensa perään. Välillä ottanut päikkärit ja taas jatkanut seuraavalla kirjalla. Rapsutellut koiraa ja käynyt köpöttelemässä kävelylenkkejä vain palatakseni taas sisään. Nostan hattua heille, jotka oikeasti voivat puhua omavaraisesta elämästä ja menneille sukupolville, jotka olivat riippuvaisia omista viljelyksistään. Jos näillä meikäläisen säilönnöillä pitäisi elää kevääseen niin nälkäkuolema olisi korjannut meidät jo lokakuussa. Tulee vähän huijari fiilis.

Tämä vuosi oli taasen hyvin opettavainen. Tee vähemmän ja keskity niihin paremmin äläkä jätä mitään isompia projekteja enää loppukesälle. Tomaattien suhteen meinaan karsia sekä lajikkeissa, että taimien määrässä. Viime kesä oli sulaa hulluutta vaikka satoa tulikin paljon. Paprikoista kasvatan vain Mattia, koska se on hyvin satoisa ja maukas, mutta niitäkään ei tarvita kuutta taimea. Kurkun taimen ostanen valmiina ja niiden kasvatus onkin ensi kesänä nostettava ykköseksi viljelysten saralla. Tomaatit tulee alkuun päästyään lähes itsekseen, mutta kurkut ovat olleet minulle vaikeampia. Kesäkurpitsoista voisin pitää kokonaan välivuoden ellen sitten siskolle kasvata yhtä taimea. Porkkanat sain kylvettyä nyt syksyllä virtapiikin yllätettyä minut positiivisesti. Täällä etelässä maa on vielä suht koht sula niin hyvin ennätti marraskuun alkupuolellakin vaikka kuokalla joutuikin paikoitellen kaivamaan kohmeista maata. Herneitä laitan ensi kesänä reilusti, ne kun tulevat myös lähes itsekseen ja ovat herkkua. Muilta osin viljelykset saattavat jäädä siihen tai ainakin siltä nyt tuntuu. Toisaalta minulle on käynyt aiemminkin niin, että kun saan tässä pari kuukautta rauhassa mököttää niin kohta alkaa taas siemenpussukat polttelemaan ja uudet suunnitelmat täyttää pään. 😀 Katsotaan siis millaiselta maailma näyttää taas vuoden vaihteen jälkeen.

Tämä oli tällä erää viimeinen kirjoitukseni Suuntana omavaraisuus yhteiskirjoitussarjaan. Muiden mukana olleiden bloggareiden juttuja pääset lukemaan alla olevista linkeistä ja minun aiemmat kirjoitukset aiheesta löydät hakusanalla omavaraisuus. Blogin kirjoittaminen on laahannut viime aikoina varmaankin tästä yleisestä näivettymisestä johtuen, mutta palailen taas talven mittaan ihan muilla aiheilla. Nyt hetki lepoa, jotta uudet ideat saavat kaipaamaansa tilaa!

Lokoisaa loppusyksyä, toivottaa Laura eli Javis

6 kommenttia artikkeliin ”Askeleitani kohti omavaraisuutta Osa 10: Loppu, slut!

  1. Joskus sitä itkua joutuu tuhertamaan voimattomuuttaan, mutta jotenkin sekin on puhdistavaa – voin sieluni silmin nähdä tämän tilanteen kaatuneen maalipurkin kera… Pistosahan käyttö on melko työlästä kun pitää tehdä monta samaa – tai peilikuvaa, mutta kyllä nuo ikkunanpielet ovat nyt somat, kyllä kannatti jaksaa! Jokainen taitaa tässä vaiheessa vuotta vannoa, miten ensi vuonna keskittyy vain siihen ja siihen oleellisen, mutta keväällä kaikki sitten ryöpsähtää suuruudenhulluuden puolelle 🙂 Mutta nyt hei naatitaan, kun on saatu kausi päätökseen !!!

    Tykkää

  2. Mä niin nään tuon maalipurkin leviämistilanteen ja siitä seuraavan itkun. Jatkuvien vastoinkäymisten kasaantuminen aiheuttaa kupin nurimenoja. Onneksi voit levätä talvella ja miettiä rauhassa miten paljon ja mitä panostat ensi kesänä. Terveisiä sinne sohvan nurkkaan! Itselläni on kaikki talviteloille laittamiset kesken.. muutamaa jänisverkkoa lukuunottamatta. Eikä valkosipulitkaan ole maassa. Mutta teen sen minkä jaksan ja muut työkalut löydän sitten keväällä hangesta 😀

    Tykkää

  3. Kyllä sitä monet itkut on itketty ja varmasti tullaan vielä itkemään. Kerrostaloasuminen mielessä myös aika ajoin! =’D

    Nyt vaan lepoa ja sitten vuoden vaihteen jälkeen uusin voimin leuka maassa kohti uusia pettymyksiä. Ei vaiskaan!

    Tykkää

  4. Nousi itsellekin kyyneleet silmiin ihan puhtaasta myötätunnosta. Voin niin kuvitella tuon tunteen suunnittelemattomasta ikkunalasien ”koristemaalauksesta”. Minullahan meni sisätilojen maalaukset ”taiteellisen” puolelle kun ei kalkkimaali tarttunutkaan oletetulla tavalla seiniin. Olenkin nyt miettinyt mitä tehdä esimerkiksi kanatarhan puuosille, että maalaisiko ne vai ei. Jossain vaiheessa täälläkin pitäisi uusia talon maalia ja mahdollisesti myös laudoitusta, mutta onhan se sellainen urakka että hyvä miettiä hetken ryhtyykö siihen vai ei. Tosiaan niin säistä kiinni miten sujuu! Ja mitä sitten tulee viljelyksiin niin mitäpä sitä turhaan sellaista viljelee mitä ei tarvitse tai tule käytettyä. Jos tykkää herneistä niin mikä ettei kokeilisi niitä sitten useampaa lajiketta ja pitää vaikka herneiden maistelubileet sitten loppukesästä kavereille…

    Tykkää

  5. Voi ei! Voin kuvitella sen tunteen, kun tulee vastoinkäymisiä toisensa perään juuri silloin kun ei jaksaisi koko touhua enää yhtään sekuntia. Eiköhän tässä talven mittaan mieli parane ja vastoinkäymisten tilannekomiikka muutu päällimmäiseksi muistoksi. Ikkunanpuitteista tuli todella sievät. Kannatti käyttää aikaa niiden tekemiseen. Meidänkin tämän vuoden satomäärillä oltaisiin jo kuoltu nälkään. Pitää nostaa hattua niille, jotka oikeasti ovat omavaraisia ruokapuolen suhteen, saati sitten muutama vuosikymmen sitten eläneille ihmisille, joiden elämä riippui oikeasti kesän sadosta. Rentouttavaa marraskuuta!

    Tykkää

  6. No johan siellä on ollut Mr. Murphy oikeen riesaksi saakka apumiehenä! Kyllä olisi itselläkin itkun lisäksi muutama voimasana päässyt moisissa harmeissa. Vaan miten upea onkaan lopputulos! Nuo ikkunalaudat on niin taiten tehdyn näköisiä ja kauniita. Ilo pitkästä itkusta, ehkä sopisi tähän 🙂
    Lepoisaa loppuvuotta sinne 🙂

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s