Lupaukseni vuodelle 2019

Huomenna on vuoden viimeinen päivä ja minulla onkin UudenVuoden lupaus annettavana. Aiemmasta poiketen se ei ole lupaus aloittaa terveellinen elämä tai luopua sokeriherkuista. E-hei, miksi luvata sellaista mitä ei pysty pitämään!

Syksyn aikana oli paljon juttua ilmastonmuutoksesta ja ilmastobarometrin tulokset pistivät ihmiset ajattelemaan. Niin minutkin. Yksittäistä kuumaa hellekesää en vielä pidä hälyttävänä, mutta onhan näitä merkkejä ollut muitakin. Usein kuulee argumentteja, että se on ihan sama mitä me täällä pohjoisessa tehdään kun kiinalaiset jatkaa saastuttamistaan. Tuon ajatuksen taakse olisi helppo piiloutua. Yhden suomalaisen hiilijalanjälki on kuitenkin merkittävästi kiinalaisen toverin jälkeä suurempi, joten meidänkin on ihan suotavaa pohtia aiheuttamaamme kuormitusta.

Ryhdyin pallottelemaan ajatuksia siitä mitä itse voisin tehdä. Matkustaminen ja sen vaatima lentäminen on minulle niin paljon iloa ja elämyksiä tuottavaa, että siitä en halua luopua. Oma auto tekee arjesta paljon helpompaa ja se on minulle osittain välttämätön kengitys- ja hevosalan töiden vuoksi. Ruokaa en heitä muutenkaan juurikaan pois ja kosmetiikkaakin käytän suht vähän. Kunnes sitten muistin jo aika päivää sitten lukemani artikkelin vaateteollisuudesta. Siitä kuinka se saastuttaa lentoliikennettä enemmän, altistaa työntekijänsä epäinhimillisiin työoloihin, käyttää lapsityövoimaa ja jonka tuotteet päätyvät lopulta lumpuiksi kehitysmaiden ongelmaksi. Kammottavaa ja suorastaan edesvastuutonta.

Päätös syntyi kuin itsestään ja näin ollen minun lupaukseni vuodelle 2019 on etten osta yhtään uutta vaatetta vaatekaupoista. Poislukien alusvaatteet ja lisäyksenä, ettei kirppiksiltäkään saa ylenpalttisesti ostaa. Uskon tähän pystyväni ja uskallan jopa väittää, että se tulee olemaan helppoa. 33 vuotiaalla ihmisellä on taatusti ennestään jo kaikki vuodeksi tarvitsemansa vaatteet ja suurin osa vaatehankinnoista on puhtaasti mielitekoja. Ainoa asia mikä saattaa muodostua kinkkiseksi on siniset farkut. Käytän lähes päivittäin sinisiä farkkuja ja yleensä yhtä kahta paria kunnes ne puhkeavat sisäreisistä. Nykypäivän stretchfarkut on niin onnetonta laatua, että jännä nähdä monetko housut puhkeaa tulevan vuoden aikana.

20181221_122422

Matkoilla voi nähdä vaikka albiinokilpikonnan.

 

20180802_160750

Auringonkukan kasvatus on ekoteko jo itsessään. Ensin ruokaa saavat kimalaiset ja siementen tultua linnut.

 

20181003_103639

Ensi vuonna yritän keskittyä näidn kukkivien kaunokaisten sijaan hyötykasveihin.

Vaatelakon lisäksi aion tulevana vuonna keskittyä pikkuruisella datsallani aiempaa paremmin hyötykasvien eli syötävien vihannesten ja marjojen viljelyyn. Kesä 2019 tulee olemaan kolmas aktiivinen viljelyvuoteni. Siirtolapuutarhamökki ostettiin vasta vuoden 2016 toukokuussa ja siinä oli niin paljon kaikenlaista etten saanut muuta kuin potut maahan tuonna vuonna. Aiemmat kaksi kesää olen alkuinnostuksen siivittämänä hörsyillyt ympäriinsä ja häärännyt kaikenlaista. Satoakin on saatu, mutta paremminkin olisi voinut mennä jos olisi keskittynyt esimerkiksi kastelupuuhiin paremmin. Olen myös kasvatellut vihanneksia joita en itse ole ehtinyt hyödyntää ja niitä olen sitten jaellut perheelle ja ystäville. Ensi vuonna priorisoin ajoissa syöntikelpoiseksi tulevia ja suoraan raakana popsittavia viljelyksiä. Makoisat marjat on tietysti aina pop ja omput ja luumut hyödynnän äidin puutarhasta sikäli mikäli omat puuni eivät vielä tuota reilumpaa satoa. Tulevana keväänä on pyhä lupaukseni myös yrittää suojella Pepi-päärynäpuuta kirvainvaasiolta kaikella tarmollani. Jos ei muu auta niin nitistän jokaisen kirvanperkuleen omin kätösin.

Työrintamalla tuleva vuosi tulee olemaan muutosten vuosi ja varmasti rankka kokemus kävi miten tahansa, mutta sitäkin suuremmalla innolla odotan tulevaa mökkeily- ja viljelyvuotta. Puutarhassa puuhailu on hyvää vastapainoa kaikelle muulle ja oma mökki on minun happy place, josta olen kovin kiitollinen.

Hyvää Uutta Vuotta 2019 kaikille ystävilleni ja blogin lukijoille!

Toivoo, Javis

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s