DIY Avainkaappi

On vuoden 2017 toiseksi viimeisin päivä. Katala lenssu iski heti Joulun jälkeen eikä auttanut muu kuin antautua ja jäädä sairastamaan. Olen nyt kolmatta päivää neljän seinän sisällä ja jälleen on todettava, että tekemättömyys ei sovi minulle. Olo on pitkästyneen tyytymätön. Sisäinen ristiriita siitä, että haluaisi tehdä jotain järkevää mutta ei saa edes mitään vähäpätöistä aikaan, on kuluttavaa. Minulla pitää olla aina pari rautaa tulessa ja samalla sopivasti aikaa laiskottelulle. Täynnä oleva kalenteri on ahdistus, mutta kolme päivää pelkkää olemista ei ole hyväksi sekään. Ehkä tämä oli kuitenkin oiva hetki pakkolevolle ja jonkinlaisen nollatason saavuttamiseen. Viimeiset viikot ennen joulua menivät aika lujaa kun niin monet tykästyivät kauppani tuotteisiin. Sain kunnon joulukiireen aikaan ensimmäisenä vuotenani käsityöläisenä. Siitä olen erittäin kiitollinen.

Ennen Joulua askartelin myös joululahjaa siskolleni. Parin vuoden takaa muistoihini oli jäänyt siskon haikailu avainkaapin perään. Sisko ei ollut pitänyt liikaa kiirettä ja kaapin paikka oli tyhjillään vielä tänäkin syksynä. Askartelukaupassa silmiini osui kaapin raakile, joka oli juuri sopiva pieneen DIY projektiin.


Kaappi oli käsittelemätöntä puuta ja halusin tehdä siitä vähän kuluneen näköisen. Siksi en hionut pintoja etukäteen vaan sudin vaan maalia päälle. Käytin Chalky Chic-kalkkimaalia sävyssä Laguuni. Näitä löytää askartelukaupoista tuubeissa ja hinta oli 5,90€. Kalkkimaali on armelias maalattava ja ilman ohennuksia vaan rennosti sutien saa kauniin tasaisen pinnan. Märkänä saattaa näyttää vielä läikikkäältä, mutta kuivuu kauniisti.


Kuivumisen jälkeen otin santapaperin esiin ja rupesin hankaamaan. Olin vähän yllättynyt siitä miten tiukassa maali olikaan ja töitä sai tehdä kulumien eteen. Pyyhkäisin kaikki pinnat kevyesti santapaperilla silkkisen tunnun aikaansaamiseksi. Lopuksi levitin vielä Rustoleumin kirkasta kalustevahaa, joka soveltuu eritoten kalkkimaalin päälle. Vaha kannattaa aina laittaa, koska kalkkimaali itsessään on huokoista ja vesiliukoista eikä se kestä sellaisenaan kohtuuttomia. Vaha muodostaa pintaan kalvon ja suojaa vedeltä sekä lialta. Ja hyvä tuli. Saajakin oli tyytyväinen. Jos innostuit kalkkimaalauksesta, suosittelen Facebookin Kalkkimaalarit-ryhmää. Siellä on vaikka mitä ihania projekteja. Kerrassaan inspiroivaa.

20171219_22492620171224_123636

Nyt on olo jo sen verran parempi, että huomenna meinaan olla reipas. Hyvää Uutta Vuotta kaikille! Olkoon se onnellinen ja mukavien sattumusten täyttämä.

Pirskahtelevin terveisin, Javis

4 kommenttia artikkeliin ”DIY Avainkaappi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s