Kukkasipulien istutus

Sunnuntaina oli taas useamman viikon tauon jälkeen aika käydä mökillä. Kukkasipulit oli vielä istuttamatta ja uhkana oli, että jos en kohta saa aikaiseksi niin ne pitää lyödä rautakangella maahan. Sinänsä tässä hommassa kannattaa olla mielummin vähän myöhäinen kuin liian aikainen, koska maan tulee olla pysyvästi jäähtynyt alle 10 asteeseen. Muutoin riskinä on, että kukkaa pukkaa jo syksyllä. Kukkasipuleita on saatavilla ihan miljoonia erilaisia ja jotkut ostavatkin kukkasipulit netistä. Yksi firma, joilla on aivan taivaallisia tulppaaneita on https://bulbi.nl/default/ . Hinnat siellä on varsin kohtuulliset varsinkin isoja määriä tilattaessa. 250 sipulia kolmella kympillä. Toki toimituskulut on kovat (17.50€) eli yksikseen saisi aika paljon ostaa, että nuo kattaa, mutta taatusti löytyy sellaisia kaunottaria, mitä ei Prisman viiden euron pusseissa tarjota. Joku vuosi virittelen vielä kimppatilausta omalla siirtolapuutarhalla… Suoraan Hollannista tilatessa tulppaanien valikoima on  tosiaan ääretön, mutta kannattaa kuitenkin ottaa huomioon Suomen kelit. Kaikki ei välttämättä meillä menesty ja se jos jokin harmittaa.

Viime vuonna tuikkasin narsissit ja helmililjat harvakseltaan suoraan nurmikon sekaan ja lopputulos ei näyttänyt yhtään miltään. Ei siis kertakaikkiaan. Heinät ja rikkaruohot (mistä lie naapurin puolelta sinne karanneet) peittosivat pienet ja herkät helmililjat alleen ja Lauraa harmitti. Olin mielessäni kuvitellut upean kukkaloiston kevätauringoille ja lopputulos oli täysi floppi. Tänä vuonna piti siis tehdä uusi sotasuunnitelma.

Koska enemmän on enemmän niin hamstrasinkin kukkasipuleita eri paikoista. Äiti agiteerattiin narsissi ja tulppaanikaupoille. Yhteensä kukkasipuleita tuli 115 plus viime vuotiset eli kesällä ylöskaivamani 20-30 sipulia. Tänä syksynä laitoin sipulit kukkapenkkeihin ja aika tiiviisti. Kelta- ja lehtolaukat istuttelin orgaaniseen tyyliin poistamalla pintamaan ja heittämällä sipulit siihen hujan hajan. Toki tämän jälkeen täytyy kääntää sipulit oikein päin ja peittää, mutta tulee semmonen mukavan eläväinen penkki. Tulppaanit asettelin järkevämmin. Kaikkinensa maahan päätyi 20 kappaletta tulppaaneja, 20 narsissia, 10 krookusta, 10 keltalaukkaa, 10 lehtolaukkaa, anemoneja sekalainen seurakunta ja helmililjoja loput. Sellaisen vinkin sain vanhemmalta puutarhurikollegalta, että kannattaa istuttaa varsinkin narsissit ja tulppaanit penkkiin, jossa kasvaa jotain toista, vähän perässä tulevaa, rehevää kasvia. Näin kukinnan jälkeen törröttämään ja lakastumaan jätettävät tulppaanin lehdet naamioituvat muun kasvuston sekaan. Niitä kun ei kannata napsasta poikki, jotta ravinteet kertyvät sipuliin seuraava vuotta varten. Esimerkiksi omenapuun alla kukkivat tulppaanit on todella kaunis näky, mutta jos alla ei kasva muuta niin tämä kannattanee ottaa huomioon.

20171105_133835

Nämä ostin tänä vuonna.

20171105_143101

Sipulit huis hais!

 

20171105_152045

Lidlin sekoituksessa oli useita erilaisia kukkasipuleita, joista osa minulle oudompia.

Kasvihuoneessa tein mahtavan huomion! Toukokuussa rakentamani altakastelevat viljelylaatikot toimivat koko kesän moitteetta ja nyt kurkistin putkiin, joita pitkin vesi liikkui säiliöstä kasveille. Ja putket olivat kasvaneet ihan täyteen juuria. Mahtava näky! Juuret menee veden luo eikä vesi juurien luo. Tämä oli niin onnistunut kokeilu, että ensi vuonna teen vielä kolmannen. Kyseisen projektin ohjeet löytyvät täältä: https://lauraelijavis.wordpress.com/2017/07/27/tee-se-itse-kastelulaatikko-tomaateille/

20171105_133952

Altakastelulaatikossa viljeltyjen tomaattien juuret olivat kasvaneet kohti vettä.

20171105_124439

Kovin on ankeaa siirtolapuutarhalla marraskuussa.

Muuten mökkikylällä oli kyllä niin harmaata ja ankeaa. Ihmisiä oli tosi vähän paikalla, mutta muutamien kanssa pääsin juttusille. Pohdittiin yhdessä, että äkkiä se kevät sieltä taas tulee. Nyt kädet kyynärpäitä myöden ristiin, ettei myyrät syö kukkasipuleitani ja että tulevana keväänä saataisiin nauttia siitä kaipaamastani kukkaloistosta. Tässähän odottaa jo innolla!

Marraskuisin terveisin, Javis

2 kommenttia artikkeliin ”Kukkasipulien istutus

  1. Tää on nyt tietysti myöhäistä tälle syksylle, mutta ehkä tuleville vinkkinä. Kukkasipulit kannattaa pyöritellä valkosipuli-currytahnaseoksessa (tai jossain muussa vahvassa tuoksussa) niin myyrät ei syö niitä 🙂 Samoin jos tontille ilmestyy myyränkoloja voi niihin kaataa valkosipulietikkaliuosta, sillipurkin jämänesteitä jne. niin myyrät häipyy ainakin siitä kolosta 🙂

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s