DIY Palmikkolapanen

Sen jälkeen kun heinäkuussa kerroin ostaneeni pari lankakerää alekorista olen kutonut neljä sukkaa. Kaksi purin kokonaan ja kaksi viimeistä ovat ihan kelpoja. Harmillisesti kuitenkin erikokoisia. Viimeisin kappale sopii täydellisesti oikeaan jalkaani. Totesin, että hyvän villiksen kutominen vaatii harjoitusta ja kaikesta tästä purkamisesta oli kuitenkin hyötyä. Kokeilin erilaisia kärkikavennuksia ja tulin siihen tulokseen, että aluksi niin vaikeaselkoinen kantapää on sukan teon hauskin osuus. Siinä on vähän aivoillekin töitä.

Näin monta sukkaa aiheutti kyllästymisen ja seuraavaksi päätin tehdä J:lle lapaset. Netti on pullollaan hyviä ohjeita ja kokeilin sellaista missä on  kiilapeukalot. Näistäkin ensimmäistä jouduin purkamaan ja suutuin koko projektiin siltä illalta. Muutaman päivän päästä jatkoin taas ja pian alkoi tulla valmista. Kantajalleen täysin sopivan kokoinen lapanen! Jes! Seuraava haaste: miten tehdä toinen samankokoinen? Aloittelijalla tulee helposti kokoeroa vaikka tekisikin kaiken samoilla silmukoilla. Kiinnitin kokoajan huomiota käsialan tiukkuuteen, minulla kun on taipumusta tehdä liian löysää. Sitkeys palkittiin ja toisesta lapasesta tuli kertaheitolla hyvä. Ei tarvinnut purkaa mitään. En meinannut uskoa todeksi.

Koko tämä neulontaharrastuksen henkiin herättely on saanut minut ymmärtämään kuinka arvokkaita ne mummojen kutomat villasukat joulupaketissa ovatkaan. Neulominen on suhteellisen helppoa, mutta erittäin aikaavievää puuhaa. Yhden villasukan tekoon menee työssäkäyvällä monta iltaa ja pariin tarvitaan kaksi sukkaa.  Jos alkaa laskemaan käytettyjen tuntien määrää ja niille jotain järkevää ”tuntipalkkaa” tulisi villasukkien maksaa vähintään 60-100 euroa. Lisäksi tietenkin langat. Kuka maksaisi näin paljon? Ei monikaan. On tuhat kertaa helpompaa hakea Alkosta viinipullo tai lapselle lelu, joten seuraavan kerran kun vedät joululahjapaketista villasukat ajattele, että olet tärkeä. Ne sukat ovat rakkaudenteko. Tämä ajatus on oivallettu jo parinvuoden takaisessa ”uutuus”joululaulussa, jonka musavideo onkin huikeudessaan linkattava tähän alle.

Koska lapaset ovat näköjään enemmän meikäläisen juttu tein seuraavaksi nämä lapaset kirjavasta puuvillalangasta. Vaikeustasoa nostaakseni halusin tehdä kauniita palmikoita. Mieluista ohjetta ei löytynyt, joten tämän ohjeen vedin hatusta. Taas jouduin purkuhommiin ja testailemaan eri tapoja, mutta lopputulos on mielestäni hyvä. Oi, tätä iloa! Helppo palmikkolapanen, joka istuu hyvin käteen ja peukalolle on tarpeeksi tilaa. Tässäpä teillekin siis ihka ensimmäinen neuleohjeeni. Tyylikkäämmän ja hillitymmän lopputuloksen saat jos valitset yksivärisen langan. Minulla on melko suuret käpälät, joten vähennä tarvittaessa silmukoiden määriä. Ja sinä, joka et ole lainkaan kiinnostunut neulomisesta, hyppää suoraan postauksen loppuun.

20170917_132402-1

Luo 40 silmukkaa ja jaa ne neljälle puikolle. Aloita 2 oikein, 2 nurin joustinneule suljettuna neuloksena. Tee niin monta kerrosta kuinka pitkän varren haluat. Minä tein 13 kerrosta. Jaa silmukat uudelleen niin, että ykköspuikolle tulee 13 silmukkaa, toiselle 10, kolmannelle 9 ja neljännelle 8. Jatka joustinneuleen jälkeen näin:

1.krs: 2 n, 4 o, 1 n, 4 o, 2 n. Muut silmukat oikeaa.
2. krs: sama kuin 1.krs
3. krs. Aloitetaan palmikko: neulo 2 n, siirrä kaksi edellisen kerroksen oikeaa silmukkaa apupuikolle työn eteen ja neulo seuraavat 2 silmukkaa oikein, neulo 2 apupuikolla olevaa silmukkaa oikein, 1 n, taas palmikko eli 2 silmukkaa apupuikolle ja neulo oikein niiden jälkeen olevat 2 silmukkaa, neulo apupuikon silmukat ja lopuksi 2 n. Muut silmukat oikeaa.
4.-6.krs: 2 n, 4 o, 1 n, 4 o, 2 n. Muut silmukat oikeaa.
7. krs: Tehdään toinen palmikkokerros kuten kerros 3 ja lisäksi aloitetaan peukalokiilan lisäykset. Neulottuasi 1. puikon neulo 2. puikon kahdeksan ensimmäistä silmukkaa oikein ja nosta silmukoiden välissä oleva edellisen kerroksen lanka puikolle ja neulo se silmukan takareunasta oikein. Neulo yhdeksäs silmukka oikein. Nosta 9. ja 10. silmukan välissä oleva lanka puikolle, neulo se takareunasta oikein ja neulo 10.silmukka oikein. Loput silmukat oikein. Yhdellä kerroksella tulee siis kaksi silmukkaa lisää.

20170914_212742

Palmikkokerros: Nostetaan kaksi silmukkaa apupuikolle (me ammattilaiset käytetään hammastikkuja) ja neulotaan tuolta takaa kaksi seuraavaa oikein ja vasta näiden jälkeen nuo kaksi apupuikolla olevaa silmukkaa oikein.

20170914_210152

Silmukan lisääminen: Nosta siis tämä lanka puikolle ja neulo se takareunasta oikein.

Jatka silmukoiden lisäämistä joka kolmas kerros kunnes olet lisännyt yhteensä 14 silmukkaa ja tee palmikko edelleen joka neljäs kerros. Kerroksista kärryillä pysymiseen auttaa silmukkamerkit kuten pienet hakaneulat, mutta hommasta selviää ihan silmämääräisesti ja laskemallakin.

Siirrä 14 lisäämääsi silmukkaa plus 2.puikon viimeinen silmukka eli yhteensä 15 silmukkaa apulangalle odottamaan peukalon neulontaa. Jatka normaalisti kunnes tulet peukalon kohtaan ja tee 2. ja 3. puikon väliin yksi ylimääräinen silmukka tekemällä puikolle langankierto ja jatka neulontaa kolmannelta puikolta. Tee tästä kohdasta oikein napakka. Jatka nyt kämmenosan tekoa toistamalla tuota neljän kerroksen sykliä ja pidä neulos kokoajan melko tiukkana. Muuten käsiosasta tulee lörppö ja lapaset tuntuvat kömpelöiltä.

20170916_182548

Aloita kärkikavennukset kun etusormi peittyy. Kuvan tilanteessa neuloin vielä yhden palmikon eli neljä kerrosta lisää.

Kun etusormi peittyy aloita kärkikavennukset. Tässä joutuu vähän soveltamaan, koska ykköspuikolla on pariton määrä silmukoita. Nyt neulotaan ykköspuikkokin pelkkää oikeaa. Kavennetaan peukalon puolella kakkospuikon kolmas ja neljäs silmukka neulomalla ne oikein yhteen. Seuraavana yksi oikein ja sitten ylivetokavennus kutos ja seiska silmukoilla. Neulotaan oikein kunnes tullaan nelospuikon viidenneksi viimeiseen silmukkaan. Neulotaan kaksi silmukkaa oikein yhteen, yksi oikein ja ylivetokavennus. Tee kavennukset silmämääräisesti aina samaan kohtaan, jotta saat kauniin tasaisen linjan. Siirtele silmukoita ykkös ja kolmos puikoilta tarpeen mukaan. Jatka kavennuksia kunnes silmukoita on jäljellä neljä, katkaise lanka ja pujota se loppujen silmukoiden läpi. Päättele hyvin.

Peukalo: Jaa apulangalla olevat silmukat kolmelle puikolle ja pomi niiden lisäksi peukalon tyveltä kaksi silmukkaa yhteensä siis 17. Neulo suljettuna neuleena sileää kunnes peukalon kynsi alkaa. Aloita kärkikavennukset neulomalla joka puikon lopussa kaksi silmukkaa oikein yhteen. Jatka kavennuksia kunnes silmukoita on jäljellä neljä, katkaise lanka ja pujota se loppujen silmukoiden läpi. Päättele hyvin.

Näin sinulla on valmis oikean käden lapanen. Vasemman käden lapanen neulotaan peilikuvana eli jaa silmukat joustinneuleen jälkeen niin, että ykköspuikolle tulee 13 silmukkaa, toiselle 8, kolmannelle 9 ja neljännelle 10. Peukalokiila tehdään kahdeksan silmukan päähän nelospuikon lopusta.

Toivottavasti tästä oli sinulle iloa ja jos et ihan ymmärtänyt miten tuo palmikko tehdään niin katsele Youtubesta videoita haulla palmikkoneule niin tajuat varmasti. Se on yllättävän helppoa! Neulominen ja käsityöt yleensäkin vaativat sitkeyttä, mutta onnistumisen riemukin on sitten palkitsevaa. Joten kannustan lämpimästi kokeilemaan jotain helppoa projektia

Aurinkoista sunnuntaita, Javis

 

2 kommenttia artikkeliin ”DIY Palmikkolapanen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s